Manchester, jalkapallon ja kevyen musiikin keidas
Saatatte hyvinkin olla yksi Manchester United -joukkueen 330 miljoonasta kannattajasta, mutta vaikkette olisikaan, innostutte kaiketi jossakin määrin jalkapallosta? Mikäli vastasitte myöntävästi, on Manchester matkustuskohteena Teille kuin luotu. Siellä pääsette osaksi suuren maailman jalkapallo-ottelujen tunnelmasta, vaikka istahtaisitte vain oluttuopille kulmakuppilaan – niin intohimoisesti suhtautuvat kaupungin asukkaat tuohon joukkueurheilun kuningaslajiin!
Jos väitämme Manchesterin lisäksi olevan kevyen musiikin ylivertainen kehto, emme varmastikaan liioittele. Joy Division-, Happy Mondays-, Stone Roses- ja Oasis-yhtyeiden musiikki on keinuttanut miljoonien nuorten ja varttuneempienkin lanteita aina 1980-luvulta saakka, ja yökerho- sekä konserttielämä on nykyisenäkin ajankohtana sangen vilkasta.
Herättäkää kaupungin historia eloon yli neljässätusinassa mielenkiintoisessa museossa, jotka kuvailevat niin teollistumisen aikaa, edellisvuosisadan sotia kuin työväenluokan ahdinkoa. Palatkaa kaupungin juurille Rooman ikiaikaisten raunioitten päälle rakennetussa Castlefield-kaupunginosassa ja peilatkaa sitten näkemäänne vasten kanava-alueen nykyaikaista arkkitehtuuria. Manchesterin löysivät jo muinaiset roomalaiset. On siis korkea aika, että Tekin sen löydätte! Tiedustelkaa vapaita paikkoja ja ajanmukaisia hintoja suoraan varauskoneesta.
Retrolennot Manchesteriin
to 28 elokuu 2008 AY933 HEL-MAN 08:20-09:20
to 28 elokuu 2008 AY934 MAN-HEL 10:30-15:15
la 18 lokakuu 2008 AY933 HEL-MAN 08:20-09:20
la 18 lokakuu 2008 AY934 MAN-HEL 10:30-15:15
ti 2 joulukuu 2008 AY937 HEL-MAN 16:00-17:00
ti 2 joulukuu 2008 AY938 MAN-HEL 17:50-22:35
Huomioikaa, olkaa hyvä! Retrolentojemme ajankohdat saattavat vaihtua operationaalisista syistä. Yllä olevasta listasta näette kuitenkin aina ajanmukaisen tilanteen. Tarkkailettehan listaa muutoksien varalta!
Varatkaa lennot

Edestakaisin huokeasti
Helsinki - Amsterdam
Helsinki - Lontoo
Helsinki - Pariisi
Helsinki - Milano
Katsokaa varauskoneestamme tuoreimmat tiedot lentojenne hinnoista ja istuinpaikoistanne.

Matkamuistot kruunaavat lomanne
Lentäessänne juhlakoneellamme on Teillä myös tilaisuus hankkia matkamuistoja Finnair–puodistamme. Valitkaa mieleisenne!
Tulossa myyntiin syksyn aikana.

